La 12.5.2012 noin klo 11.00-
Kuopion Moottoripyörä Club ry tulee ajoharjoitteluun EFRA:lle.
Ma 7.5.2012 klo 19.00 luolalla.
Ilmatilan ennakkovarauskoulutus koskien G43 aluetta EFRA.
(AA-status) Koulutukseen voi osallistua kaikki asiasta
kiinnostuneet KIY:n jäsenet. Tarkoituksena on saada varaamiseen
perehtyneitä henkilöitä riittävästi, että ilmatilan varaaminen hoituu
asiallisesti kesällä 2012 ja kaikille mahdollisille kelipäiville saadaan
varaukset voimaan. Olisi hyvä jos AA-henkilöiden rinkiin osallistuisi
n. 5-8 henkilöä.
KIY:n purjelentokausi 2012 on avattu Joroisilla. OH-823 ja OH-999
lensivät kevään ensimmäiset lennot hyvässä kelissä 8 ja 9.4. Joroisissa.
Tulevana viikonloppuna hinauksia myös saatavana hintaan a 30,00 €.
Mikäli koneita valmistuu vuosihuolloista lisää tulevaksi viikonlopuksi
on mahdollista siirtää ne Joroisiin tulevana viikonloppuna. Nyt ei
tarvita kun aktiivista huoltamista ja sitten lentämään!
Ilmatilavarauskäytäntö muuttuu tulevalle kesälle. Jatkossa voimme esittää
ilmatilavarauksen G43 alueelle AA-statuksella, kuten ilmavoimatkin varaa
omia harjoitusalueitaan. Näiden (a-oikeuksien) ansiosta meidän pitäisi olla aiempaa
tasavertaisemmassa asemassa varauspyyntöjä käsiteltäessä.
Käytännössä tämä tarkoittaa että ilmatilavaraus on jätettävä edellisenä
päivänä 1200 mennessä. Tieto varauksen mahdollisesta peruuntumisesta
tulee iltaan mennessä. Lentopäivän aamuna tehty varaus on vielä
vahvistettava tai peruttava. Tarkemmat ohjeet ja lista vastuuhenkilöistä
julkaistaan lentokauden alkuun mennessä.
Su 25.3 klo. 17.00-
Kuopion Ilmailuyhdistys ry:n vuosikokous Hotelli Cumuluksessa,
Puijonkatu 32. Asialistalla sääntömääräiset vuosikokousasiat.
Ilmailuliitto aloitti syksyllä 2011 uuden toimintastrategian
suunnittelun. Asiasta kerrotaan tarkemmin tässä kirjeessä, jossa pyydetään kaikkia jäseniä mukaan ideointiin.
Palautetta on kuulemma tullut, mutta niukalti. Siksi asiassa otettiin
aikalisä ja jäsenkerhoja pyydettiin välittämään viestiä eteenpäin.
Palautteet ja ideat pyydetään liiton toimistoon Kai Mönkköselle,
sähköpostilla monkkonen(ät)ilmailuliitto.fi viimeistään 29. helmikuuta.
15.1 Kiy:n koneille nimettiin huoltovastaavat: Reijo Orion, Asko
LS-7, Petri LS-4, Juha Astir ja Pasi K-8. Kalusto on tarkoitus saada
valmiiksi maaliskuun loppuun mennessä!
Kisakonehakemukset kesän 2012 kisojen osalta tulee lähettää
Karille 15.2 mennessä.
22.12 Ultrakevytlennon opetus päättyy vuodenvaihteessa
Kuopion ilmailuyhdistyksessä ja koko kevytilmailukoulutus
hoidetaan jatkossa Lapinlahden
ilmailijoiden koulutuksena. Oppilaiden on siis jatkossa
liityttävä Lapinlahden ilmailjoiden jäseniksi.
La 17.12 klo 19.00
KIY:n ja KLE:n yhteinen
pikkujoulu ravintola Kallavedessä.
Ilmoittautumisia vastaanottaa Jorma
Hytönen. Puh. 050 5900660 (puhelin/tekstiviestit) tai
. Ilmoittaudu
viimeistään pe 9.12 mennessä.
La 15.10.
Osallistumme Kuopio-hallissa pidettävään lennokkitapahtumaan.
Viedään DG ja Vintturi näytille ja esitellään purjelentoa.
Kaikki mukaan! Halli aukeaa jo 8.00, joten DG ja Vintturi viedään
hallille klo 07.00!
1.10 Puchaczin 25-vuotiseksi venynyt suomenvierailu päättyi, kun Maciej Oleksiewicz kävi hakemassa koneen kotiin. Uhkasivat laittaa
Puhkun takaisin lentokuntoon parin vuoden aikana. Ehjäys alkoikin vasemmasta siivestä jo ennen
kärriin lastausta.
17.9 Maaliin laskukisan tulokset, avoin sarja: 1. Jukka Hälinen,
2. Kari Ylihärsilä, 3. Petri Vartiainen, oppilassarja: 1. Juha Klemetti
(ylivoimainen voittaja).
9.9. LS-7 siivet palasivat kerholle uuden maalipinnan saaneena.
20.8 Cup lähti uuteen kotiinsa Ivaloon. Hyvää matkaa OH-KIY!
17.9 la
Perinteiset maaliin laskukisat ja sikajuhlat. Briefing klo 10.00
kuppilassa. Ruokailu alkaa n. klo 19.00. (kanniskeluoikeudet)
Illalliskortin hinta 10/15 €. Ilmoittautumisia vastaanottaa Jorma
Hytönen. Puh. 050 5900660 (puhelin/tekstiviestit) tai
. Viimeinen
ilmoittautuminen on Ke 14.9.2011 klo 18.00 mennessä.
14.8 Viikonlopun aikana vedettiin 56
vinttausta skylaunchilla.
Lauantain sää oli tyyni, mutta siitä huolimatta korkeutta tuli 500-600m
eli noin 150m enemmän kuin teräslangalla. Uuden
vintturin myötä hinnoittelu muuttuu: loppusyksyn vinttaukset
15€/kpl tai 240€/20 vedon paketti. Käyttämättä jääneet vedot voi
käyttää 2012. Paketteja myy .
10.-11.9 KIHU:n
syysleiri. Aamiainen lauantaina ja sunnuntaina klo 9-10.00 ja
sisältää mm. puuron, leivät, leikkeleet, kahvin ja mehun. Hinta 5€.
Lounas lauantaina ja sunnuntaina klo 12.30-14.30. sisältää kotiruuan,
salaatin, leivät, juomat ja jälkiruuan. Hinta 7€.
18.6 Motoristien ajoharjoittelupäivä EFRA:lla. Peruttu vähäisen
osallistujamäärän takia.
22.5 Viikonlopun sää oli hyvä, joten koko
kalusto oli liikkeellä ja lentoja tuli parikymmentä.
Niinpä sunnuntaina saatiin yksi uusi HC-aika (Antti) ja tulipa
samaan aikaan lennettyä myös 300km kolmen koneen puljassa.
Peruskurssinkin lennot päästiin lopulta aloittamaan.
Hampaat korjattiin ja perä koottiin, vintturi kunnossa (ainakin
perjantaihin).
8.5 Voihan v.....ri. Niinhän
siinä kävi että muuan akseli taas napsahti poikki. Ei siis mitään
epätavallista. Akselilla oli onneksi takuu ja se on taas korjattu ja
asennetaan pe-la hujakoilla takaisin paikoilleen.
La 26.3.2011, klo 18.00.
Kuopion Ilmailuyhdistys ry:n vuosikokous hotelli Cumuluksessa,
Puijonkatu 32, Kuopio. Asialistalla sääntömääräiset vuosikokousasiat ja
kiinnittämiset.
8.3 Kari, Veli ja Matti Keränen matkasivat Hollantiin konetta hakemaan.
Näillä näkymin matkalaiset palaavat keskiviikkona 16.3.
Kerho on hankkinut 2-paikkaisen purjekoneen
vuonna 2008 tuhoutuneen Puchaczin tilalle.
Uusi kone on DG-505
Orion vuosimallia 2002.
Kone on vielä tällä hetkellä Hollannissa, mutta se haetaan Suomeen parin
viikon kuluttua.
20.1 Kevytilmailuteoriakurssit yhdistettiin pidettäväksi Siilinjärven
kansalaisopistossa. Kurssilla on 16 oppilasta, mutta muutama mahtuu vielä mukaan.
pe 4.2 klo 18-20 KIY:n YLIMÄÄRÄINEN YLEINEN KOKOUS, aiheena kalustohankinnat ja
niiden takaukset. Hotelli Cumulus, Puijonkatu 32, Kuopio. Yleisen
kokouksen jälkeen on Sauna on varattu KIY:n jäsenille klo. 20-22
Cumuluksessa.
30.11 KEVYTILMAILUKURSSILLE ILMOITTAUTUMINEN AVATTU: 26.1.11
ja 1.2.11 alkavat taas kevytilmailuteoriat sekä Siiilinjärvenettä Kuopion
kansalaisopistoissa. Lisätietoja Matilta (puh. 0447856364)
19.11 Jäähyväiset Miss Piggylle: Karl Baier lähetti Quicktime-videon
siirtolennosta Rautavaaralta Hozenwaldiin.
11.12 (la) klo. 19.00-
Kuopion seudun ilmailijoiden (KLE, KLU, KIY) yhteinen pikkujoulu
Koivurannan
Takkatuvassa Kurkimäellä. Monipuolinen ja maittava pikkujoulumenu
valmistetaan omakustannehinnalla 10 euroa/henkilö, joka maksetaan
paikanpäällä (käteisellä). Mahdollisesta yhteiskuljetuksesta
(Kuopio-Koivuranta-Kuopio) myöhemmin lisää. KIY:n porukoiden
ilmoittautumiset Jorma Hytöselle, puh. 050 5900660, pe 3.12.2010
mennessä.
27.11 (la) klo. 9.00- SIL ja SUIO järjestävät lentoturvallisuusseminaarin Vantaalla, Suomen ilmailumuseossa.
27.10 Kylmien ilmojen tullessa toivoisi olevansa vaikka ilmailemassa
Keniassa!
24.10,31.10 ja 7.11
Saappaanheittokisat kenttäalueella.
29.9 EFKU kenttäalueella tehdään vajaan kahden viikon
päästä suuria maantasaustöitä. Töiden
turvaamiseksi kiitotie suljetaan muulta kuin kaupallisilta ja
etsintä- ja pelastuspalvelu- tms. lennoilta lauantaista
9.10. klo 06.00 SA/LMT sunnuntaihin 10.10. klo 11.00 SA/LMT.
19.10 OH-U511 palautetaan Malmille 6-7.11, joten vielX voi lentXX,
jos vain kelejX piisaa ...
23.9 Mainio tilaisuus olla jatkossa samaa mieltä
ilmailuviranomaisen kanssa: "Avia College järjestää ensi vuonna
10.1.2011 alkavan lennontiedottajakurssin AFIS 16/11, jonka
hakuaika alkoi 17.9. ja päättyy 4.10.2010. Pyrimme valitsemaan
koulutukseen AFIS-tehtävistä aidosti kiinnostuneita ja niihin
sitoutumaan valmii olevia henkilöitä, jotka haluaisivat antaa
työpanoksensa oma asuinalueensa lentoasemalla. Hakuilmoitus löytyy Finavian
internet- sivuilta Avianetin Avoimet työpaikat palstalta.
La 25.9.
Perinteiset maaliin laskukisat ja sikajuhlat. Briefing klo 10.00
kuppilassa. Ruokailu alkaa n. klo 19.00. (kanniskeluoikeudet)
Illalliskortin hinta 10/15 €. Ilmoittautumisia vastaanottaa Jorma
Hytönen. Puh. 050 5900660 (puhelin/tekstiviestit).
7.8 Vintturi on nyt taas kunnossa. Lauantai-iltana päästiin
lopultakin lentämään myös kesän ensimmäiset c-lennot.
5.8 Ultrakoululennolla havaittiin metsäpalo Rautavaaran
itäpuolella
1.8 Mika ja JuhaH
lensivät ensimmäiset ultrayksinlennot
24.7 Pawneestarttasi kohti Saksaa.
Karlilla on mukanaan gps-tracker,
löytyy täältä. Huippusalainen tunnus on ohu511@gmail.com ja salasana on
ikarusc42b
23.6 U511:n jarrut ovat huonossa kunnossa. Lentää voi, mutta ole
varovainen jarrutuksissa. Kierrosten pienentäminen ja täydet laipat
auttavat hieman ... Uudet osat on tilattu.
18.6 Vintturin akseli on nyt korjattu.
16.6 Ls-4:n lentokelpoisuus on nyt myönnetty. Puhku ja Junnu odottavat
osia. Samoin vintturi.
15.6 Tulipa ajeltuamersulla. Tuulihaka on näköjään ihan tarpeellinen
keksintö.
21.5 OH-U511 on vuosihuollettu ja on jälleen
koulutuskäytössä
18.5 OH-U511:n tehdään vielä keskiviikkona ja torstaina
vuosihuolto. Koululennot jatkuvat tämän jälkeen.
Purjelentäjät! Lentokausi on aluillaan, joten halutessasi
varmistaa edullisen lentämisen kerhossamme, nyt on oikea hetki huolehtia
että etumaksusi on maksettu.
26.4 KIK:n Puchacz punnittiin lentoasemalla ja siirtolennettiin
EFRA:lle.
22.5
Kuopion Lentäjät ry järjestää Rallilennon avoimen harjoitustapahtuman
Rissalassa.
22-23.5.
KIHU:n lennokkileiri EFRA:lla.
19.4 Tuhkan tupruaminen vaikeuttaa edelleen lentämistä. Muista
tarkistaa NOTAMit
ennen lentoja!
La 15.5. klo 12.00 - 18.00
Moottoripyöräilijöiden ajoharjoittelu EFRA:lla.
Helatorstaina 13.05.2010 klo 10-15
Kuopion Lentäjät ry järjestää matkalentokurssin moottorilentäjille.
Lisätietoja/ilmoittautumiset 03.05.2010 mennessä sähköpostilla
tai tekstiviestillä numeroon 0400 230373.
La 7.5
Kevätsiivous kentällä. Pyyhitään talven pölyt kuppilasta, raivataan
vaunut, yms. ylimääräiset romut hallista, kootaan loput purjekoneet ja
kelin salliessa voidaan vaikka lentääkin.
11.4 Rissalassa aloitettiin ultra-koululennot
edellisenä päivänä tuodulla U511:llä.
2.5 (su) klo. 12.00-
Saatetaan purjekoneiden huollot loppuun. Junior on vielä kesken.
02.05 (su) klo 12.00-16.00 ILMAILUENGLANTIA!!!
(2. yritys, edellinen peruuntui kouluttajalle tulleen esteen takia). Nyt
olemme tarkentaneet aikatauluja ja kertauskurssi on mahdollista järjestää
ennen kesää. Mikäli ilmoittautumisia tulee vähintään kymmenen tilaisuus
järjestetään, hinta on edelleen 20€/osallistuja. Kertauskurssilla
otamme vastaan tasokoeilmoittautumisia, joka järjestetään sitten tarpeen
mukaan Kuopiossa. Ilmoittaudu: ! Peruttu jälleen ...
31.3 Kuppeloon saatiin autobensa-stc.
OH-KIY:ssä voidaan käyttää jatkossa autobensaa, jossa on alkoholia alle 1%.
Käytännössä tämä tarkoittaa Shellin V-Poweria.
31.3 Ultran vuokrauksesta on nyt sovittu. Viime vuonnakin käytössä
ollut OH-U420 (Ikarus C42) saadaan käyttöön
huhtikuun alkupuolella. Koululentoja voi kysellä Matilta (0447856364).
21.3 Lentotoiminta aloitettiin
Rautavaaralla. Ensimmäinen lento suoritettiin
Cubilla suksilla. Samalla lennolla havaittiin kevään ensimmäiset nostot,
cumulukset heräsivät vasta iltapäivällä!
11.4 (su) alkaen klo 10.00
Pilvilentoteoriat.
Kiinnostaako pilvilentoteoriat? Ilmoittaudu Reijolle! Tarkoitus on
pitää teoriakurssi huhtikuussa jonain viikonloppuna. Tällä hetkellä
ilmoittautuneita on jo 7.
PERUTTU! 10.4. (la), klo 11.00 alkaen, n. 4 tuntia. Ilmailuenglantia ja sparraus-tilaisuuus englannin kielen tasokokeeseen
Kuopion Lentoasemalla, Lentokoneasentajien luokkatiloissa.
Pääkouluttajana tulee toimimaan Riika Kaipainen, BA:n lentoemo ja
harrastuslentäjä, joka puhuu täydellistä Englantia Brittiaksentilla
höystettynä. Oppitunnit englanniksi, suomennoksia tarvittaessa. Kurssin
jälkeen järjestämme tasokoetilaisuuden Kuopiossa erikseen sovittavana
ajankohtana. Luokkaan mahtuu maksimissaan 20 oppilasta, lähettäkää
sitovat ilmoittautumiset: , nopeat syö hitaat.
Kurssin hinta on vain 20€!!
9.3 KIY pyrkii saamaan vuokra-Ultran käyttöön jo huhtikuun alusta
alkaen. Tyyppi on viime kesältä tuttu Ikarus C42.
"Suomalainen purjekone
PIK-20" - Hannu Korhonen kertoo suomalaisen lentokonesuunnittelun
menestyneimmästä tuotteesta YLE:n radiohaastattelussa.
EFRA taajuus tulee muuttumaan 8.4 alkaen. Vanha pulinajakso 123.500MHz
jää silloin pois käytöstä ja kentällemme tulee käyttöön oma taajuus
123.650MHz.
28.3.2010 klo 17.00
Kuopion Ilmailuyhdistys ry:n vuosikokous Hotelli Jahtihovissa
(Snellmaninkatu 23).
Ilmailuenglannin kertauskurssi!
Onko halukkaita ilmailuenglannin kertauskurssille? Kurssi
voitaisiin järjestää maalis-/huhtikuun aikana. Kurssi on tarkoitettu
voimassa olevalle suomenkielen radiopuhelimen hoitajalle tai mikäli
haluat säilyttää voimassa olevan englannin kielen radiopuhelimen hoitajan
kelpoisuuden lupakirjaa uusittaessa. Kurssihinta määräytyy osallistujien
mukaan, mitä useampi osallistuja sitä halvempi kurssi. Kurssin jälkeen
järjestetään kielikoe Kuopiossa valtuutetun tarkastajan
toimesta. Lisätietoja Karilta.
2.2 Kevytilmailukurssi 2010
aloitti opiskelun kaskikuusen kansalaisopistossa. Kurssin kotisivut
löytyvät jatkossa tältä.
La 6.2
Seuraava purjelentokurssi alkaa 6. helmikuuta
2010 klo. 12.00 kerholuolalla
(sammakkolammentiellä Puijonlaaksossa). Tiedustelut/ilmoittautumiset
tai
puh. 0400-778630.
17.1 Kansalaisopistossa järjestettävällä kevytilmailukurssille on
ilmoittautunut16 18 oppilasta.
6.1 Kevytilmailuesittelyssä kävi kovasta pakkasesta huolimatta ihan
mukavasti kiinnostuneita.
Uudet kurssilaiset pääsivät Ikaruksen kyytiin.
Su 31.1 Kuopion lentäjät ry järjestää retken Keski-Suomen Ilmailumuseoon
Tikkakoskelle. Matkan hintaan 25 €/hlö sisältyy linja-autokuljetus,
pääsyliput museoon, opastettu kierros museossa ja tutustuminen
Keski-Suomen Ilmailijoiden kerhotoimintaan. Ilmoittaudu Marko Turuselle,
kts. yo. linkki.
22.12 Joulukortitkin tulee nykyään netistä, tänään DG:ltä, eilen
ilmailuhallinnosta. Ilmailuhallinto muuten muuttuu ensi vuoden
alusta, kun lyövät hynttyyt yhteen muiden
liikenneturvallisuusvirastojen kanssa ja nimeksi tulee TraFi.
KIY:n johtokunta pyytää lähettämään kisakonehakemukset ensi kaudelle
tammikuun loppuun mennessä.
ke 6.1.2010 klo 11-15
Kiinnostaako ultrailmailu? Lapinlahden
lentopaikalla järjestetään tutustumistilaisuus
kevytilmailusta. Kone-esittelyjä, kahvia ja makkaraa tarjolla. Tervetuloa
tutustumaan!
La 5.12 klo. 19.30-
Pikkujoulut EFKU kerhotalolla yhdessä moottorilentäjien ja hyppääjien
kanssa. Ilmoittaudu Karille ti 1.12 mennessä.
3.10 Ikarus lennettiin kotiinsa Malmille.
Koneen vuokra-aikana (9.5-3.10) koulutettiin 8
UPL-lupakirjalentäjää
sekä
lennettiin Kuopion iy:n historian suurin lentomäärä: 211 tuntia
ja 1007
laskua! Mikko Maliniemi otti myös mainioita kuvia
koneesta
siirtolennolla.
26.9 Maaliinlaskukisojen tulokset: 1. Pekka Marjamaa, 2. Kari
Ylihärsilä, 3. Riikka Marjamaa ja Jukka Hälinen (jaettu).
Oppilassarjaa ei
lennetty osanottajien puutteen takia.
La 10.10: Syystalkoot EFRA:lla. Puchacz ja Pik on vielä purkamatta +
paikkojen laitto talvikuntoon. Jos lauantain sää on huono,
varapäivä su.
26.9 (la)
Perinteiset maaliin laskukisat ja sikajuhlat. Briefing klo
10.00 kuppilassa. Ruokailu alkaa n. klo 19.00. Illalliskortin hinta
10 / 15 €. Ilmoittautumisia vastaanottaa Jorma Hytönen. Puh.
050 5900660 tai
11-13.9
Kuopion lennokkikerho Kihun syysleiri.
19.8 Taas lennettiin Rautavaaralla UPL-tarkkareita. Tänä kesänä on
suoritettu kerhossamme jo 6 UPL-lupakirjaa ja U420 on lentänyt yli 150
tuntia. Kone on vielä vuokralla syyskuun loppuun.
20.8 Pawnee hinailee taas jatkossa Vaaralla elokuun loppuun
saakka.
18.7 oli matkalentoleirin paras kelipäivä.
Päivän mittaan lennettiin mm. 500km timantti (JIK:n Miikka), KC-matka (Pekka Marjamaa) ja
HC-matka (YSI:n Joona). Duo lensi leirin aikana ~28h.
11.7 Pekka Marjamaa lensi melkein (käännepisteen
päältä ei takaa)
KC-matkan. Samaan aikaan kentällä nähtiin Easy
glider.
27.7 - 7.8 Achmer VGC Rally 37, Achmer, Saksa. Perillä voit
olla vaikka muutaman päivän, viikon taikka koko 10 päivää. Voit tulla sinne
omalla autolla, lentäen reittilennoilla (taikka omalla koneella), junalla.
Majoitustarvikkeet: esim. teltat voi laittaa huoltoauton mukana, ettei
tarvitse rahdata lentokoneessa.
28.6 Lauantai olikin kesän vilkkain päivä - ainakin platalla!
13.-19.7 (ma-su) Purjelentäjien matkalentoleiri EFRA:lla.
Leiriläisten käytössä on myös opiston Duo Discus. Leiri järjestetään
yhdessä Joensuulaisten kanssa, mutta muutkin ilmailukerhot ovat
tervetulleita.
24.6 Kasi (OH-314) on nyt sitten maalattu ja loppukokoonpanoa vailla!
Kiitokset maalarille!
22.6 JIK:n tiedustelupartio kävi katsomassa
matkalentoleiripaikan.
30.5-7.6
Riippuliidon SM-kisat EFRA:lla. Koska pääsotaharjoitus on 8.-16.6,
kisa-ajankohta aikaistui viikolla SIL:n kalenteriin merkitystä (7.-13.6).
Ilmeisesti ilmavoimien osalta harjoitus aiheuttaa EFRA:lle
ilmatilarajoituksia sittenkin vain 14.-16.6.
La 30.5
Rallilentokisat (=suunnistus + maaliinlasku) Rissalassa. Mukaan voi
ilmoittautua
myös mopulla tai ultralla.
Ls:t siirrettiin vappuna vaaralle. Astir jäi vielä Kuopioon odottamaan
punnitusta. Lauantaina saapuivat sitten pikkuhiljaa myös Puchacz ja Junior
Kajaanista. PIK tulee hieman myöhemmin. Kenttäaukea on jo sulanut paljaaksi, lunta on enää
hieman metsässä ja rakennusten kupeella.
28.4 Lumet sulavat vauhdilla. Vilin mukaan EFRA:lla on jo
kiitotie paljaana.
EFRA:lla on lunta vielä parikymmentä senttiä, joten koneiden
vienti ja kevättalkoot siirretään vappuun.
20.4 Kuopion iy vuokraa Eurofox-koneen Ikarus
C42-koneen koulutuskäyttään lentokaudeksi 2009. Koneen
tulopäivä ja tuntihinta
eivät ole vielä tiedossa.
1.-3.5
Kevättalkoot ja purjelentokauden aloitus EFRA:lla.
Perjantaina siirrämme koneet (LS:t) kentälle
ja samalla laitetaan paikat kuntoon tulevaa lentokautta varten.
Kajaanilaiset kertoivat tuovansa Puchaczin ja Juniorin lauantaina.
29.3 KIY:n vuosikokous ei tukenut kerhokokouksen tapaan ultran ostoa
yhdistykselle - kone (Ikarus C42) vuokrataan pääsiäisestä alkaen. Sen
sijaan kerho aikoo rakentaa uuden vintturin käyttöönotettavaksi 2011.
Projektipäällikköä etsitään kiireiselle projektille ...
3.2-21.4.2009 (ti-iltaisin)
Ultra/mopu-teoriat Siilinjärven kansalaisopistossa. Lennot kevään ja
kesän aikana. Lisätietoja Matilta (0447856364).
La 18.4 klo. 12-
Tempaistaan purjekoneiden huollot loppuun. Jatkuu tarvittaessa
sunnuntaina.
Kiinnostaako nähdä kuinka purjekoneen hinaus sujuu ultralla? Iisalmessa
hinataan Blanikkia pääsiäissunnuntaina. Lisätietoja Jarmo Korhoselta,
0400-567199.
23.3 Cubia säilytetään Rissalassa muutama viikko.
15.3 Kuppelo teki tiedustelulennon EFRA-EFLL-Tahko-EFRA. Matkalla
havaittiin kevään ensimäiset nostot, jotka ulottuivat noin 500 metrin
korkeuteen!
28.2 KIYn kerhokokous otti myöteisen kannan ultrakevytkoneen
hankintaan kerholle, edellyttXen, että UPL-kursseista saadaan
riittävästi ennakkomaksuja (10-15) koneen rahoitukseen. Kokous
piti myös hyvänä tulevaa yhteistyötä Kajaanin
Ilmailukerhon kanssa. KIYlle suunnitellaan myXs uuden tehokkaan
vintturin hankintaa lähivuosina.
26.2 SIL:n simulaattori saapui.
Oheisessa kuvassa Kari kokeilee simulla leko-starttia, mikä
osoittautuikin aika vaativaksi tehtäväksi. Muutaman
epäonnisen yrityksen jälkeen huomattiin että ehkä
nämä siipisalon reiöstä roikkuvat kaapelit pitXisi
liittX jonnekin. Kun joystic alkoi toimia, leko-hinauksetkin helpottui. Simu on luolalla kerholaisten vapaasti
kXytettXvissX perjantaihin saakka. Ota yhteys Reijoon, jos kaipaat oven
avausta.
La 28.2 Klo. 10-16. Avoimet ovet kerholuolalla yhdessä lennokkikerho
KIHU:n kanssa. Tapahtumaan tulee myös ilmailuopiston
purjelentosimulaattori. Samalla voi ilmoittautua 7.3 alkavalle purjelentokurssille. Klo. 16-18. Kerhopalaveri Hotelli Savoniassa (kahvitarjoilu).
Tilaisuudessa keskustellaan kerhon tulevaisuuden asioista, haaveista,
toiveista ja tulevan kesän tapahtumista. Tule kertomaan omista
näkemyksistäsi kerhon kehittämisen suhteen. Keskustelu toimii pohjana
tulevalle vuosikokoukselle kun toimintasuunnitelmaa laaditaan alkaneelle
lentokaudelle. Klo. 18-21. Tilaisuus jatkuu Saunan lauteilla Hotelli
Savoniassa.
La 21.2 klo. 14.30 alkaen
Lennonjohdon, kenttähenkilöstön ja lentäjien välinen kevätpalaveri
Rissalan järviterminaalissa. Ohjelmassa yleistä keskustelua koskien
yleisilmailutoimintaa Rissalassa. Lopuksi tutustuminen uuteen
lennonjohtotorniin. Lentoaseman edustajina paikalla mm. lennonjohdon
päällikkö Tapani Simola ja lentoaseman päällikkö Raija Niskanen.
26.1 Ohjeet Ultra/mopukurssille tulijoille luokan
löytämiseksi:
3.2.-17.2. kokoontumispaikkana on Ahmon koulun (Ahmontie 1, F-ovi)
MA1 ja
MA2-luokat, jotka on yhdistetty. 24.2. alkaen luokkatilaksi muuttuu
koulun
auditorio, jonne kuljetaan H-ovesta.
22.1 Ultra/moputeoriakurssille on nyt ilmoittautunut 35
oppilasta ja
kurssi on siis täynnä. Muistin virkistämiseksi kuvia Lapinlahden
ultraesittelystä.
13.1 Kuopion IY ja Kajaanin IK ovat
allekirjoittaneet
yhteistyösopimuksen, jonka mukaan KIK:n
pursikalusto (Puchacz, Junior ja
PIK-20) tulee EFRA:lle kesän 2009 ajaksi. KIK
siirtää siis
purjelentotoimintansa EFRA:lle. Kaikki koneet
tulevat olemaan molempien
kerhojen jäsenten kXytettävissä. Toivotamme
KIK:n jäsenet tervetulleiksi
EFRA:lle tulevana kautena!!!
Ke 28.01.2009 klo 17:00
Tiedotustilaisuus elokuussa voimaan tulevan EASA/PART-M aiheuttamista
muutoksista koneen omistajalle, lentokelpoisuuden seurannasta,
huoltotoiminnan muutoksista, yms. Paikkana lentokonemekaanikkokoulun
luokka, Rissala. Tilaisuus on avoin kaikille asiasta
kiinnostuneille.
20.11 Ultrakevyt/moputeoriakurssi
järjestetään Siilinjärven
kansalaisopistossa Siilinjärvellä 3.2-21.4.2009. Oppia
jaetaan
tiistai-iltaisin klo 17-21. Kurssille voi ilmoittautua 24.11
alkaen
täällä, kurssin numero on 510301. Ultrakeveisiin on
mahdollista
tutustua Lapinlahden lentopaikalla ti 6.1.2009 klo 12 alkaen.
Tervetuloa!
Uusi torni, uudet numerot? Simola pyysi tiedottamaan EFKU lennonjohdon
numeroiden muuttumisesta. Uudet numerot, TWR: 017 47 7261 tai 017 580 7261
ja APP: 017 47 7262 tai 017 580 7262, toimivat jo, vanhat poistuvat
marraskuun aikana.
21.9 EFRA siirtyi suihkukauteen! Ensimmäsen suihkukonelennon suoritti
Tommi. Samalla teki ekan koelennon Eeron super suuri lennokki.
14.9 Kuppelo lensi kauden lopuksi vielä vuokralle Tampereelle.
14.9 Junior palautettiin takaisin kotiinsa Iisalmeen. Samalla reissulla
lennettiin myös 4 lupakirjatarkkaria.
14.8 Kuppelo on kellukkeilla 14.9 saakka, jolloin vesilentovakuutus
päättyy eli kone on nostettava kuiville viimeistään su 14. pv. Sen jälkeen
vakuutus on voimassa (pyörillä) vielä syyskuun loppuun saakka. Pooninkin
vakuutusta on jatkettu eli kone on käytössä elokuun loppuun.
11.8 Veteraaniviikonloppu onnistui hienosti. Vaikka sää ei oikein
suosinutkaan, väkeä saapui runsaasti jo perjantaina ja lauantaina kahvio
olikin tupaten täynnä. Moni tuntui ajattelevan että näitä tapaamisia voisi
järjestää toistekin. Ehkä järjestämme kokoontumisen lähivuosina uudestaan.
Kiitokset kaikille mukana olleille! Kuvia tilaisuudesta
(T.Hyvönen).
La 13.9 Tinon kisat Rissalassa, mukana rallilento- ja maaliinlaskukisa.
Osallistua voi myös ultralla tai mopulla! Ainakin Maija Mehiläinen
osallistuu kisaan. Ilmoittautumiset 8.9.08 mennessä
marko.turunen@kuopionlentajat.fi
Venäläiset marjanpoimijat poistuivat EFRA:lta 31.7 työnantajansa kanssa
tulleiden erimielisyyksien takia. Ei siis tullut ongelmia KIY:n kanssa.
Ylimääräistä tavaraa jäi mm. majoitusrakennukseen, mutta poimintayrittäjä
käy näillä näkymin noutamassa omansa viikon 32 aikana.
21.7 Thaimaalaiset eiku venäläiset marjanpoimijat ovat saapuneet
EFRA:lle.
Ma 18.08.2008 klo. 18.30-
Rallilennon Suomenmestarit Heikki Jouppila ja Mauri Hälinen pitävät
kerhotalolla Rissalassa koulutustilaisuuden liittyen henkiin herätettävien
Tinon kisojen Ralli/tarkkuuslento-osioon. Kts.
Kuopion lentäjien uutissivulta.
Kiteen matkalentoleiri pääsi tv-uutisiin, linssiluteina Riikka ja Kari (KIY) sekä
Tero (JIK).
17.7 Saamme 2-paikkaisen Tuulia 2-koneen (OH-386) vuokralle EFRA:lle
"pitkäksi viikonlopuksi" lähiviikkoina. Jos haluat lentää tällä KIY:n
entisellä koneella, liity Punkaharjun ilmailukerhoon heti ja maksa
kalustomaksu näiden ohjeiden mukaan ja ilmoita
asiasta vielä Matille (puh. 0447856364), niin vuokra-aika on helpompi
sopia.
Tulevasta veteraaniviikonlopusta on tullut jonkin verran kysymyksiä,
joten täsmennetäänpä vielä. Paikalle saa tulla vaikkei olisikaan
"veteraani" ja yksipaikkaisilla pääsee lentämään aivan normaalisti.
Puchaczille on todennäköisesti tavallista enemmän lennätyskeikkoja.
Majoitus on myös käytössä normaalisti.
9.-10.8
Veteraaniviikonloppu eli EFRA:n old-timereiden kokoontuminen, nuorempikin
väki on toki tervetullutta. Jukka Hälinen järjestää lennätyksiä ja muuta
ohjelmaa, kts. tarkemmin
kutsukirjeestä.
21.6 (la) Saatiin lopultakin asennettua saunalle uusi IKI-kiuas. Veto parantui huomattavasti ja
nyt taitaa vanha sääntö, että sauna sakkaa 60 asteessa, joutaa romukoppaan
(60=IKI-kiukaan normilämpötila)!
Matkalentoleirin tietoja päivitetty, kts. alla.
EFRA:n
kamera on siirretty uuteen paikkaan. (Toimii vain IE:llä.)
Kuppelo on vesillä koulutuskäytössä ainakin kesäkuun loppuun,
mahdollisesti pidempäänkin. Hinaustehtäviä hoitaa Pawnee 25€/500m,
ylimenevät 5€/100m.
14.-20.7
Matkalentoleiri Kiteellä, katso tarkemmin kurssiohjelmasta. Leiri on suunnattu HC-vaiheessa
oleville piloteille. Leirille on lähdössä noin 10 KIY:n jäsentä sekä Astir,
LS-4, LS-7 ja Pawnee. Astir ja Pawnee siirretään jo sunnuntaina 13. pv.
Koneet palaavat EFRA:lle su 20. aikana.
2.5 Taifunlähti viimeistä(?) kertaa Kuopiosta. Matka
jatkuu huomenna Turusta Elverumiin. Hetkeä myöhemmin myös Puchacz starttasi Cubin hinauksessa EFRA:lle.
Kone siirrettiin taustalla olevalla ajoneuvolla kiitotielle ja startin
jälkeen saattoporukka sai kyydin takaisin hallille. Ilmailulaitos palvelee!
Tässä vielä Pasin video Puchaczin siirrosta
1.5 Astir, Ls-4 ja Ls-7 ovat jo EFRA:lla. Puchacz ja Junior saadaan
myös viikonlopuksi, joten ensi viikonloppuna pääsee lentämään kaikilla
vehkeillä.
19.-30.5 ADEX 2008!!!
Laaja Suomen ja muutaman muun maan ilmavoimien yhteinen sotaharjoitus.
Vilkasta sotilaslentotoimintaa! Kts. tarkemmin tästä AIP
supplementista.
24.-25.5
KIHU:n lennokki leiri.
La 17.5
On jälleen KMC:n ennakoivan ajon
ajoharjoitteluleiri EFRA:lla.
30.4 EFRAn kiitotie on nyt täysin sula
23.4 EFRAn kiitotieltä on lingottu lumet. Pinta on kuitenkin vielä
jäinen.
5.4 Mitä mainioin suksilentokeli, Tahkon
peruttu lentoleiri pidettiinkin pienimuotoisena Älänteenlaavulla. Lunta oli
kentällä 30-40 cm ja järvien jäät olivat lumettomia.
30.3 Kuppelo teki kevään ensivisiitin
Rautavaaralle. Lunta oli vielä jäljellä 80 cm ja se haittasi myös hiihtämistä.
23.3 Rissalan Rantaterminaalin lumisissa avajaisissa esiteltiin myös
purjelentoa.
20.3 Vuoden ekalla ultrakoululennolla kohdattiin myos 1-2 m/s nostoja!. Kannattaisi varmaan huoltaa
pursikoneet loppuun saakka ;)
14.2 Pentti Kainulainen nimitettiin vuosikokouksessa KIY:n kunniajäseneksi.
su 23.3 klo 10-15
Lentotoiminnan esittelyä Rissalan uuden Rantaterminaalin avajaisissa:
esittelyssä purjelentoa, kevytilmailua, moottorilentoa, laskuvarjohyppyjä
jne.
Pe 14.3, klo. 18.00-
KIY:n vuosikokous, paikka: Hotelli
Jahtihovi, Snellmaninkatu 23 Kuopio. Kokouksessa kahvitarjoilu ja
kokouksen päätyttyä kerholaisille on varattu sauna.
Ke 30.1-2.4.2008 klo 17.00-21.00 Kevytilmailuteoriat (Ultra+mopu) Kaskikuusen
Kansalaisopistossa Varpaisjärvellä. Vielä mahtuu muutama mukaan.
Lisätietoja Matilta ( tai 0447856364).
6.2 Kevytilmailukurssilla on nyt jo 16 17 oppilasta, lähes
kaikki saatiin kerralla samaan ryhmäkuvaan.
Onko mahdollista liikkua lentokoneessa Valoa nopeammin?
Tottakai :D
La 9.2.2008, klo. 12.00
Alkaa seuraava purjelentokurssi. Kokoontuminen kerholuolalla (sammakkolammentiellä
Puijonlaaksossa). Tiedustelut tai puh. 0400-778630.
25.12 Kaskikuusen Kansalaisopiston kevytilmailukurssin (=
ultra+mopu) ilmoittautuminen on alkanut. Ilmoittautua voi
kansalaisopiston kansliaan24.1.2008
mennessä. Minimimäärä kurssille on 10 pilotinalkua. Kimppakyyti Kuopiosta
järjestyy. Kurssilla on tilaa vielä 10 oppilaalle, ilmoittautumiset
heti Kaskikuusen toimistoon.
16.12 OH-PIG koelennettiin viisi (5) vuotta kestäneen peruskorjauksen
päätteeksi. Hyvin lensi. Asiaan liittyvää keskustelua voi seurata Flight
Forumilta.
su 6.1.2008 klo 12-15Kevytilmailuun on mahdollista tutustua
esittelytilaisuudessa Lapinlahden lentopaikalla (Saviahontie 21).
Tutustusmislennolla on mahdollista kokeilla myos koneen ohjaamista.
29.11 Englannista kuuluu kummia: voiko itse starttaavan purjekoneen
saada noin 20.000 eurolla? Kyllä voi, jos se on ultrakevyt Alatus-M. Tosin koneen
liitokyky ja nopeusalue on alhaisempi perinteiseen verrattuna. Mutta hinta
...
23.11 pe Pawnee on nyt katsastettu ilman isompia huomautuksia.
17.11 Lentotoiminta jatkuu EFRA:lla lumesta huolimatta. Maija-Mehilainen aloitti talven uurastuksen suksilta.
11.11 Rautavaaralle on asennettu IP-kamera.
Sen avulla voi tarkkailla talvella vaikka oravien vessan käyttöä ja kesällä
kentän lentotoimintaa. Kamera toimii vain Internet Explorer -selaimella.
Hmm ... tosin se hukkasi juuri ip-osoitteen ja ei ole toiminnassa ;
10.11 Taifunin siirto Norjaan jää odottamaan (ensi kevään) parempia
kelejä. Kone siirrettiin talvisäilöön luolalle.
Pawneen tilanne on kirvoittanut jonkin verran kysymyksiä. Laipat on nyt
jo koottu ja asennettu (viime viikolla), konetta on myös jo koekäytetty ja
sähköiset ja mekaaniset systeemit kokeiltu. Kone odottaa tällä hetkellä
katsastusta.
5.11 FlyInDoor-tapahtumassa arvotun purjelennon voitti Mikko Väätäinen
Kuopiosta. Onnettarena toimi Riikka, onnea voittajalle!
2.11 Kuppelo on nyt pyörillä ja matkaa viikon kuluttua Joensuuhun
vuokralle.
Pe 30.11 klo. 18.00 alkaen - pikkujoulut!
Ilmoittautumiset ti 28.11. mennessä Henry Ossille, puh. 050 5562167 tai
. Kokoontuminen kuuden hujakoilla ravintola Introssa, josta
siirrymme porukalla sauna/kokoustiloihin. Tarjolla on perinteinen
pikkujoulumenu. Illalliskortti 20 €. Omat juomat sallittu
(tiloissa ei anniskeluoikeutta).
27.10 Vintturin kelajarrut ilmattiin, öljyt vaihdettiin ja perä
koottiin. Kelat laitettiin paikoilleen jo edellisenä lauantaina. Perän
rattaat kävivät aiemmin viikolla Nurmeksessa hammashoidossa ja koekäytön
perusteella kalina on nyt loppunut.
25.10 Kuppelo nostettiin kuiville pyörien vaihtoon.
6.10 Tutkimme vintatessa jo jonkin aikaa kuuluneen kalkkeen syytä. Nyt
voi jo todeta että perästä kuuluu -
hampaiden kalinaa. Samalla vintturin kelatkin irroitettiin huoltoa ja
jarrujen kunnostusta varten.
6.11 Ti klo. 18.00-
Pawnee projektin loppuhommat Rissalassa. Pawnee on saatava pois Rissalasta
ennen talvea ja koneessa on vielä hivenen tekemistä. Tarkempia tietoja
projektista saat Pentti Kainulaiselta (0400 673341)
La 3.11 Kuopio
FlyInDoor-tapahtuma Kuopio-hallissa. Esillä lennokkien lisäksi KIY:n
purjekone, SIL-shop jne.
22.-24.10.2007
Puskapilotit huomio! Karjalan Lennosto järjestää melko suuren
lentoharjoituksen alueella Kuopio-Kuusamo. Harjoitusalue ja -ajat käyvät
ilmi tästä
AIP supplementista. Harjoitukseen liittyy paljon matalalentoja
(150ft+).
La 6.10
Syyssiivous EFRA:lla. Laitetaan lentokeskuksen paikat talvikuntoon.
Sunnuntai pidetään varapäivänä, jos lauantaina sataa kovasti.
29.9.2007 (lauantai) Maaliinlaskukisat ja sikajuhlat.
Ilmoittautumiset Karille (0400-577272 tai ) 24.9 mennessä. Muistithan ilmoittautua! Vain
ilmoittautuneille varataan ruokaa!
Tiistaina 25.9.2007 klo 18:00 alkaen
Suomalainen lentäjäveteraani Kyösti
"Kössi" Karhila kertoo Varkauden Kirjaston Auditoriossa
uusimmasta kirjastaan. Jorma Hytönen, puh. 050-5900660, on menossa ja
kyytiinkin mahtuu vielä.
22.9.2007 klo 18.00
Uuden vintturin suunnittelukokous EFRA:n kuppilassa (jatkuu saunalla).
22-23.9.2007
Lennokkikerho KIHUn syysleiri.
Samaan aikaan myös syystalkoot lentokentän kunnossa pitämiseksi.
Akkukone mukaan, kellä on, korjataan hallin kattoa. Kesällä tehdyt puut
odottaa myös pinoamista.
15.8 Lentonäytös onnistui hyvin,
kuten kaikki mukana olleet varmasti tietävät. Paljon KIITOKSIA
kaikille talkoolaisille hyvin tehdystä työstä!
Ohjelma oli hyvä ja näytöksestä onkin saatu paljon kiitosta joka puolelta.
Lippuja myytiin noin 12000-13000 (vahvistamatta) ja muukin myynti onnistui
erittäin hyvin.
Taloudellinen selvitys valmistunee ensi viikolla, mutta arvioisin tuloksen
olevan hyvä myös KIY:n kohdalla. Positiivisena näen myös yhteistyön
lennoston henkilökuntakerhojen ja harrasteilmailijoiden välillä ja
toivonkin tämän jatkuvan myös tulevaisuudessa. Kiitos vielä kerran kaikille
näytökseen osallistujille!
-- Kari
14.8 OH-PAFiin asennetun Garmin 430-laitteen käyttökoulutus
järjestetään lauantaina 18.08.2007 lentokoneasentajakoulun tiloissa
Rissalassa. Koulutus alkaa aamulla 09:00 ja kestää koko päivän.
Kouluttajana toimii Pertti Lehtinen. Kurssin hinta on 50 €. Hintaan
sisältyy kurssimateriaali (moniste). Kurssille voivat osallistua kaikki
halukkaat (myös muut kuin KML jäsenet). Ilmoittautumiset KML sihteerille
(juha.valkonen@dnainternet.net).
Kuinka SuperCupilla voi hinata 700kg purtsikkaa? Huonosti - ellei
käytä
turboa.
Onkohan kesätoimittajilla jokin vedonlyönti menossa parhaan härkäsen
kehittelystä? Iltalehti uutisoi maanantaina järveen
laskeutuneesta vesitasosta. Pilotin selitykset löyy
flightforumilta. Ainakin viranomaiset työllistyvät
22.7 Rautavaaralla on ollut ennatysmäen vilkasta, sateista huolimatta.
23.7 Rautavaaralle on ilmestynyt uusi kaunotar!. Onnistunutta peruskorjauksen jälkeistä
ensilentoa juhlittiin perinteisesti.
Su 12.8, noin klo. 12.00-16.00
Näytösalueen purku.
Talkoolaiset huom!
Lentonäytöstoimikunta järjestää kaikille talkoissa oleille BILEET
ravintola Vanhassa Satamassa lauantai-iltana näytöksen jälkeen (suljettu
tilaisuus klo 22.00 saakka). Sisäänpääsy INFO:sta saadun paidan tai
tunnuksen avulla.
La 11.8.2007, klo 8.00
Talkooporukka kokoontuu. Autot siviilihallille, jos mahtuu, tai lennoston
parkkialueelle (MIG-patsaan lähellä), josta päävartion kautta alueelle.
Kysykää päävartiosta miten pääsee alueelle.
Tämän jälkeen jokaisen on ilmoittauduttava töihin INFO:ssa, joka
sijaitsee uuden lennonjohtotornin lähellä aivan
lentoaseman tuulipussin vieressä. Muistakaa mainita kerhon nimi eli
Kuopion Ilmailuyhdistys.
INFO jakaa tehtävät sekä punaisen STAFF-paidan ja tunnuksen, joilla
talkoolainen saa päivän aikana ruokaa ja kahvia RAFLA:sta.
Pe 10.8 (rakennuspäivä)
Lentonäytöksen järjestelytalkoot Rissalassa - mukaan kaikki kynnelle
kykenevät! Autot siviilihallille. Rakentaminen pyritään saamaan valmiiksi
klo. 16.00, jotta La aamuksi ei jäisi paljoa tehtävää. Töihin INFO:n kautta
(nurmella uuden tornin lähettyvillä). Sisään lentoaseman eteläpuolella
sijaitsevasta portista.
To 9.8, klo 14.00 KARLSTO/Muonitusvarastolla
Tiedotustilaisuus lentonäytöksen talkoolaisille. Osallistuminen ei ole
pakollista, mutta suotavaa!
La 30.6 Ville korjasi Matin ruohonleikkurin ja pitihän sitä sitten
kokeilla.
, puh. 050-5900660, kerää ilmoittautumisia lentonäytökseen.
Ilmoittautumiset toivomme mahdollisimman pian, viimeistään 15.7 mennessä.
Talkoisiin ilmoittatuneille on varattu vapaalippuja, joita jaetaan
ilmoittaumisjärjestyksessä 2 kpl/talkoolainen, niin kauan kuin lippuja
riittää.
8.4 Normaalin vilkas keväinen lentopäivä
EFRAlla. Kenttä on lähes sula ja sieltä voi
toimia jo pyöriltä.
La 5.5 klo 9-16
Radiopuhelin fraseologian (suomi+englanti) kertauskurssi lapinlahden
kentällä. Tilaisuus on tarkoitettu radiopuhelinkelpuutuksen jo omaaville,
mutta kurssilta on mahdollisuus saada todistus englanninkielisen
kelpuutuksen hakemiseksi. Opettajana toimii Kuopiolainen lennonjohtaja.
Lisätietoja/ilmoittautumiset: , 0400-171571
Vapunpäivänä 1.4 klo 12-14
Wappulento kaupungin päälle. Kuppelo, Taifun ja sekalainen joukko muita
koneita muodostelmalentelevät kaupungin päällä.
28.4 Lentokauden Wiralliset Awajaiset EFRAlla.
1.4 "Timantit ovat ikuisia" - kertoi Kari Kebneltä
eli sunnuntaina tuli 5200m omanousu heti eka lennolla.
25.3 Joskus kauan sitten oli vähän, mutta maanantaina olikin taas
hiukan enemmän.
5.3 Sunnuntaina lensi Tahkolla vain Cub ja Ikaros. Cub on jälleen parkissa platalla, koska Jäläjärvessä on
vettä jäällä. Koneessa on nyt myös siirtopyörat, joilla koneen saa halliin sulamaan.
2.3 Lauantaina ei lennetä Tahkolla sään ja koneen huollon venymisen
vuoksi. Sunnuntaina jääradalta lennetään sään salliessa Cubilla ja
ultrilla.
24-25.3: SIL:n Experimental-, ultra- ja moottorilentäjien talvipäivät, hotelli
IsoValkeinen
24.2 Cub saatiin sulateltua (EFRA -32°C) ja lennettyä huoltoon
Rissalaan.
14.2 Kaskikuusen kansalaisopistossa pidettävän kevytilmailukurssin
materiaali on siirretty omalle sivulleen
9.2 Kebne-leirille mahtuu vielä mukaan, menijöitä on molemmille
viikoille. Lisätietoja Karilta (puh. 0400 577272)
7.2 Kevään aikana järjestetään Pilvilentoteoriakoulutus, yhteensä 12 oppituntia ajalla 24.2-1.4.07. Ilmoittautumiset Matille
15.2.07 mennessä (puh. 044 7856364, matti.kuosmanen@iki.fi)
6.2 Rissalan halliin on ilmestynyt uusi ja hieno FK-9 ihasteltavaksi.
Porukkakone lennettiin KauhajoeltaTervon
kautta Kuopioon
Su 25.2 klo 18.00-
Kuopion iy:n vuosikokous hotelli
Jahdissa. Kahvit tarjolla osallistujille!
31.1 Lauantaina 3.2 klo 12-17 on Joensuussa (Koskikatu 11, 2.k krs)
matkalento- ja sääkoulutus. Vetäjänä on purjelentometeorologi Robin King.
KIYläiset ovat myös tervetulleita!
22.1 Kevytilmailukurssin Rissalavierailu siirtyi, uusi lukujärjestys on
tässä
18.1 Kevytilmailukurssi alkoi Varpaisjärvellä
14.1 Satakunta kävijää kävi ihmettelemässä kerhon avoimia ovia.
13.1 Rautavaaran 2007-lentokausi aloitettiin ultra-tarkkarilla - ja suoraan py�rilt�
tammikuussa! Kentt� on kes�isen sula, pient� j��kerrosta
lukuunottamatta...
Su 14.1 klo 12-18 Avoimet ovet Luolalla (KIYn kerhotila Sammakkolammentien
pommisuojassa). Lennokki/purjelento/mopu- ja ultralentoharrastuksen
esittelyä.
8.1 Keskiviikkona 10.1 Luolalla siivoustalkoot klo 18-21 Avoimien
ovien paivaa varten (ja tarpeen muutenkin ;)
1.1 Ultra/MOPU-teorioihin (= kevytilmailukurssi) voi ilmoittautua
Kaskikuusen kansalaisopiston toimistoon. Kurssi järjestetään
Varpaisjärvellä 17.1.07 alkaen ja opetusta on keskiviikkoisin klo 17-21 ja
joskus lauantaisin. Lisätietoja Matilta (0447856364).